Kun Jumalalla on oikein tärkeää asiaa, hän ei jätä ketään kylmäksi. Eräs tunnetuin tällaisista hetkistä lienee Mooseksen ja Jumalan "keskustelu" Mooseksen kirjassa (2. Moos. 3:1 eteenpäin). Kyse on kuuluisasta Jumalan palavasta pensaasta.

Äärikristitylle juhannus on ensisijaisesti pakanallinen seksifestari, jota tulee välttää, karttaa ja vihata niin kuin äärikristitty nyt yleensäkin välttää, karttaa ja vihaa seksualaisuutta. Liekehtivät puut ovat tässä asiassa toissijaisia, tai enintään ne lämmittävät äärikristityn sydäntä tuomalla mieleen helvetin oikeudenmukaisen rangaistuksen

Raamatun kertomuksessa Jumalalla on hätä, sillä "hänen kansallaan" on hätä Egyptissä. Mooseksen on määrä lähteä pitkälle vaellukselle pelastamaan valittua kansaa. Palavasta pensaasta huutelu on toki Jumalle sopivaa puuhaa. Teko ilmentää valtaa, voimakkuutta ja alleviivaa asian tärkeyttä.

Jumala, vaikka raamatussa usein esiintyykin enemmän tai vähemmän tasapainottomana patriarkkana, näkee paljon vaivaa oman kansansa tähden. Jollei juutalainen kansa ole Jumalan opettavaisissa hampaissa, kyseinen kansa lahtaa toisia kansoja Jumalansa voimalla.

Vanhassa Testamentissa Jumala on kiinnostava, ristiiritainen ja jollain tapaa inhimillinen toimija. Niinpä tulinen pensas kestää helposti läpi vuosisatojen Jumalan voiman ja vallan symbolina. Mooses riisuu jalkineensa, peittää kasvonsa ja lopulta suuntaa kohti Egyptiä.

Loppu on historiaa (tai siis ei ole, loppu on vain samaa satua kuin alkukin).

Juhannuksena on tapana polttaa juhannuskokkoja. Kokonpolttoa varten tarvitaan lupa eikä esimerkiksi metsäpalovaroituksen vallitsessa kokkoja saa polttaa. Presidentin kokko jäi tänä vuonna sytyttämättä, sillä ihmiset olivat huolissaan lähialueiden lintujen pesinnästä. '

Juhannus on ehdottomasti pakanallinen juhla. Kokko vertautuu voimaan, mutta toisin kuin Vanhan Testamentin tarinassa, tämä kokko kerää ympärilleen yhteisön - suomalaisen juhannuksen. Juhanukseen kukin asennoituu omalla tavallaan, ja jokaista juhlijaa kokko loimuttaa omalla persoonallisella tavallaan.  
 
Eipä suomalaisessa metsässä sellaista mätästä taida olla, jossa Ihmisen Pojalla olisi sijansa. On kauhean ikävä, että yksi kristinopin tulkinta onnistuu kaappaamaan kokonaisen uskonnon metaforat itselleen. Olisiko Jeesuksella jotain juhannusta vastaan? Eikö hän juuri ollut ihmisten ymmärtäjä, teologisestikin suorasanainen silta tempperamenttisen Isä-hahmon ja ihmishöhlän välillä?

Iso ja avoin kysymys, joka Leegiolle tulee juhannuksena mieleen on tämä: onko Jumalan pusikko tulessa? Onko suomalaisilla hätä tämän juhlapyhän takia? Pitääkö ihminen riisua kaikesta inhimillisestä, muttei koskaan vaatteistaan, että hän kelpaa Jumalalle?

Kaikenmaailman juhannukset ja äärikristityt tuovat aina mieleen sen tosiasian, että fundamentalisti ei koskaan auta ketään eikä juuri ole kiinnostunut tosielämän ongelmista. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on polvirukoilua milloin minkäkin viraston portailla.

Hyvää Juhanusta heille. Polvistukoot juhannuskokon eteen, kenties Jumala sen sammuttaa pakanallisena kauhistuksena kun oikein oikein uskotte.